teemukin blogi

Yle on jälleen viime päivinä julkaissut artikkeleita liittyen sen ja Erätauko-säätiön käynnissä olevaan viisivuotiseen Hyvin sanottu -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on “innostaa ihmisiä toisia kunnioittavaan, erilaisia näkemyksiä arvostavaan keskusteluun”. Vaikka hanke on sinänsä kannatettava, on sen taustalla joitakin häiritsevän naiiveja kuvitelmia siitä, miten julkinen keskustelu etenkin Internetissä toimii.

Ylen tuoreessa hankkeeseen liittyvässä artikkelissa annetaan ymmärtää, että julkisen keskustelun ongelmia ovat nimenomaan “riitely” ja “aggressiivinen keskustelukulttuuri”, johon kuuluu erityisesti nuorten miesten halukkuus “väitellä”. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Yle käyttää juuri näitä ilmaisuja aiheesta kirjoittaessaan. Tällainen puhetapa kuitenkin sivuuttaa paljon perustavanlaatuisemman ongelman, joka on se, että julkisen keskustelun ympäristöissä liikkuu henkilöitä, joiden tarkoituksena ei ole käydä keskustelua ensinkään, vaan pelkästään häiriköidä ja tukahduttaa sitä.

Erityisesti naiset ja vähemmistöihin kuuluvat joutuvat säännönmukaisesti kohtaamaan Internetissä keskustellessaan esimerkiksi raiskausuhkauksia, maalittamista, mustamaalausta ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistuvaa nimittelyä. Tällaisen häirinnän tekijä ei ole paikalla osallistuakseen keskusteluun, vaan hänen tavoitteenaan on sulkea häirinnän kohde kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Kyse on silloin verkkoväkivallasta eikä riitelystä. Vähättelevä puhe riitelystä muistuttaa aika paljon sitä puhetta kouluväkivallasta, jossa tuo väkivalta nähdään oppilaiden välisenä neutraalina “kiistana”, johon molemmat osapuolet ovat ainakin osittain syypäitä.

Internetissä käytäviin keskusteluihin kuuluu henkilöön kohdistuvan häirinnän lisäksi usein myös trollaamista, tahallista väärinymmärtämistä ja tarkoitushakuista väärän informaation levittämistä. Nämä taas ovat tietoisia tapoja tehdä mahdottomaksi käydä järkevää keskustelua tietyistä aiheista, joista joidenkin ihmisten mielestä ei ilmeisesti saisi puhua, tai ainakaan esittää niistä “vääriä” mielipiteitä. Tässäkään ei ole kyseessä mikään “aggressiivinen keskustelutapa”, vaan pyrkimys vetää koko keskustelu vessanpöntöstä alas.

Millään näistä ilmiöistä ei ole mitään tekemistä väittelyn kanssa. Väittely on määritelmän mukaisesti intellektuaalinen prosessi, jossa asetetaan asiapohjaisia argumentteja vastakkain ja katsotaan, miten hyvin ne kestävät kriittistä tarkastelua. Väittely voi olla kärjekästä ja tunteellistakin olematta toksista. Internetissä käytävät väittelyt ovat usein heikkolaatuisia, mutta silloinkaan niiden ongelma ei ole keskustelun sävy vaan argumenttien heikkous tai keskustelijoiden kyvyttömyys ymmärtää vastapuolen argumenttia.

Kiinnittämällä huomionsa nimenomaan ihmisten keskustelutapoihin heidän motiiviensa sijaan Yle vain lisää vettä niiden sananvapausaktivistien myllyyn, joiden mielestä mikä tahansa pyrkimys vaikuttaa Internetissä käytävään keskusteluun on sananvapauden rajoittamista. Englanninkielisessä keskustelussa Ylen lähestymistapaa kuvataan usein käsitteellä tone policing. Vaatimus asiallisesta keskustelutavasta voi myös itsessään olla syrjivä, koska siinä ihanteena on usein enemmistöön kuuluvan korkeasti koulutetun neurotyypillisen ihmisen keskustelutapa. Ennemmin pitäisi vaalia keskustelutapojen monimuotoisuutta ja kaikkien oikeutta osallistua keskusteluun omista lähtökohdistaan ja omalla tyylillään.

Mikäli halutaan, että mahdollisimman moni osallistuu julkiseen keskusteluun ilman pelkoa ikävästä vastareaktiosta, tarvitaan muutakin kuin koulutushankkeita. Tarvitaan keinoja puuttua häiriköintiin matalalla kynnyksellä ja työkaluja pitää häiriköt loitolla julkisen keskustelun paikoista. Uskon, että tehokkain keino tähän on se, että ihmiset itse hallinnoivat keskusteluun käytettäviä alustoja yhteisöllisesti, eikä se, että keskustelun rajoja määritellään yksipuolisesti jostain ulkopuolelta.