Viisi syytä miksi sosiaalinen media on perseestä
Suhteemme sosiaaliseen mediaan on murroksessa. Somen käytöstä on tullut monille raskasta, ilotonta ja stressaavaa tavoilla, joilla se ei ole ollut sitä ennen. Kyse on tietysti osin kaupallisten somealustojen tietoisesti toteuttamasta paskoittamisesta (enshittification), mutta uskallan väittää, että käyttäjäkokemuksen huonontumisen taustalta löytyy myös näiden alustojen perusominaisuuksia ja vakiintuneita kulttuurisia käytäntöjä, jotka ovat vaikuttaneet kokemukseen alusta alkaen, mutta joiden vaikutukset ovat vasta nyt nousseet pinnalle. Tarkastelen tässä viittä tällaista tekijää. Tekijät eivät liity mihinkään tiettyyn somealustaan, vaan esiintyvät nähdäkseni vaihtelevissa määrin kaikilla alustoilla. Kirjoitus perustuu lähinnä omiin havaintoihini, eikä suoraan mihinkään tutkimukseen.
1. Push-toimintaperiaate
Useimmat sosiaaliset mediat toimivat siten, että palvelimella pyörivä algoritmi syöttää jatkuvasti sisältöä käyttäjän aikajanalle ilman, että käyttäjän tarvitsee sitä erikseen pyytää. Periaate on päinvastainen kuin algoritmittomassa Internetissä, jossa käyttäjän pitää ensin tietää, mitä hän haluaa nähdä ja sitten seurata linkkejä tai käyttää hakutyökaluja sen löytämiseksi. Tämä push-periaate on mitä moni käyttäjä haluaakin, koska se tekee somen selailusta niin helppoa, mutta siihen sisältyy ansa: kontrolli siirtyy nimittäin siinä käyttäjältä somealustalle. Käyttäjä joutuu mukautumaan algoritmin määräämään sisältöön ja rytmiin, halusi hän sitä tai ei. Samalla hän kokee painetta seurata syötettään kaiken aikaa, jotta ei vain missaa mitään tärkeää. Seurauksena on helposti haitallisia sivuvaikutuksia, kuten FOMOa ja doomscrollingia. Algoritmit myös usein tunkevat pyytämättä aikajanalle sisältöä, joka lähinnä vain häiritsee tai ahdistaa käyttäjää ja vie häntä sivuraiteille sen sijaan, että hän käyttäisi aikaansa sellaiseen, mikä on hänelle oikeasti tärkeää tai mikä parantaisi hänen elämänlaatuaan. Kaiken tämän vuoksi käyttäjä ei koskaan oikein tunne olevansa itse ohjaksissa sosiaalista mediaa käyttäessään.
2. Kauhea haipakka
Sosiaalinen media on kiihdyttänyt julkisen keskustelun tahdin äärimmilleen. Toki yhteiskunta on muutenkin kiristänyt jatkuvasti tahtiaan jo vähintään parisataa vuotta, mutta somen lähes reaaliaikainen luonne on ollut omiaan lyömään vielä lisää pökköä pesään. Tyypillisen somekeskustelun aikajänne mitataankin korkeintaan tunneissa. Keskustelusta on somessa tullut jatkuvaa kilpajuoksua siitä, kuka saa tuutattua mielipiteensä pihalle ensimmäisenä, kommentin laadusta välittämättä. Tämä on johtanut siihen, että kenelläkään ei ole enää aikaa pysähtyä oikeasti ajattelemaan mitään, saatika sitten tarkistamaan luotettavista lähteistä pitääkö jokin esitetty väite paikkaansa. Siinä vaiheessa, kun on ehtinyt edes auttavasti perehtyä somessa pinnalla olleeseen aiheeseen, on keskustelu siirtynyt jo aikaa sitten johonkin tuoreempaan uutiseen, eikä kukaan skrollaa enää siihen viestiketjun sadanteen viestiin, oli se sitten miten punnittu puheenvuoro tahansa. Tilanne on vaarallinen, koska ihmistä, joka ei koskaan pysähdy ajattelemaan, on helppo manipuloida. Hektisyys on myös merkittävä syy siihen, miksi somekeskustelut sinänsä tärkeistäkin aiheista jäävät yleensä pinnallisiksi huuteluiksi moraaliposeerauksineen ja tarkoituksellisine väärinymmärryksineen, eikä kenenkään ymmärrys maailman ilmiöistä niiden myötä ainakaan lisäänny.
3. The show must go on
Toinen syy, miksi sosiaalisessa mediassa on niin vaikeaa käydä syvällisiä keskusteluita on sen performatiivinen luonne. Somekeskusteluissa on itse käsiteltävän asian sijasta usein kyse siitä, että keskustelijat performoivat haluamiaan identiteettejä, minkä takia he päätyvät huutelemaan toistensa ohi sen sijaan, että he todella puhuisivat toisilleen. Tämä liittyy varmaankin siihen, että menestystä somessa mitataan yleensä seuraajien ja tykkäysten määrällä, ja ihmiset useimmiten haluavat seurata sellaisia käyttäjiä, joiden he kokevat olevan jollain lailla samanlaisia kuin he itse. Tämän takia somessa korostuvat käyttäjien esittämät henkilökohtaiset ominaisuudet, puhetavat ja asenteet enemmän kuin se, mitä he oikeastaan sanovat. Performatiivisuus kuitenkin rajoittaa keskustelua, koska valittu identiteetti määrittää mistä aiheista ja millä tyylillä käyttäjän on “sallittua” keskustella. Kun käyttäjä keskittyy ensisijaisesti siihen, millainen viestintä parhaiten uppoaa hänen seuraajiinsa, jää vain vähän tilaa aidolle vuorovaikutukselle. Sivustaseuraajillekin tällainen varjonyrkkeily on usein turhauttavaa katsella.
4. Luokallista meininkiä
Varsinkin kaupallisessa sosiaalisessa mediassa vallitsee selkeä luokkajako: vain pieni osa käyttäjistä luo sinne sellaista sisältöä, jolla on oikeasti vaikutusta siihen mistä ja miten keskustelua käydään. Algoritmeilla on tietysti sormensa pelissä: nehän nostavat esille juuri sitä sisältöä, joka on jo valmiiksi suosittua. Valta keskittyy näin somessa pienelle vaikuttajien etujoukolle ja massojen osaksi jää reagoida heidän avauksiinsa. Some tuntuu ruokkivan tietynlaista laumakäyttäytymistä, jossa merkittävä osa käyttäjistä seuraa enemmän tai vähemmän passiivisesti tätä etujoukkoa, levittää kritiikittömästi näiden näkemyksiä ja omaksuu näiden maneereita ja puhetapoja. Tällainen papukaijamainen käytös on välillä turhankin helppo tunnistaa. Ilmiö on tavallaan paradoksaalinen, kun otetaan huomioon, että sosiaalisen median alun perin antama lupaus oli juuri se, että siellä jokainen voi saada äänensä yhtä lailla kuuluville yhteiskunnallisesta asemasta tai ilmaisutaidoista riippumatta. Siitä huolimatta olemme päätyneet tilanteeseen, jossa jopa ihan täyttä huuhaata ja lapsellisia salaliittoteorioita kaupittelevat ”influensserit” pystyvät liikuttelemaan miljoonien ihmisten mielipiteitä ja määrittämään keskustelun reunaehtoja. Näissä influenssereissa on useimmiten vieläpä kyse henkilöistä, jotka ovat jo ennestään etuoikeutettuja, joten tämä somen ominaisuus on myös omiaan vahvistamaan yhteiskunnassa vallitsevia luokkarakenteita.
5. Beware the reply guy
Reply guy on kaikille tuttu sosiaalisen median hahmo: yleensä miespuolinen käyttäjä, joka tuppautuu besserwisseröimään ventovieraiden aloittamiin viestiketjuihin vailla mitään käsitystä niiden kontekstista, ja sitten loukkaantuu, kun viestiketjun aloittaja ei ryhdykään käymään pitkällistä keskustelua hänen ehdoillaan. Tässä kohtaa on tärkeää huomauttaa, että kyse ei ole tietyistä yksittäisistä käyttäjistä, vaan somekulttuuriin pesiytyneestä käyttäytymismallista, johon aika moni meistä välillä sortuu. Reply guyhan ei ole välttämättä pahantahtoinen, tai pyri tarkoituksella häiriköimään keskustelua, häneltä vain puuttuu tilannetajua. Näkisin, että tämä ilmiö johtuu ainakin osittain siitä, että rajanveto julkisen ja yksityisen sfäärin välillä on sosiaalisessa mediassa epäselvä. Someviestit ovat tietysti lähtökohtaisesti julkisia, ellei kyse ole suljetusta ryhmästä, mutta tämä ei automaattisesti merkitse sitä, että ne olisi tarkoitettu kaikille. Yksittäisestä viestistä on usein vaikeaa tulkita, kenelle se on suunnattu tai millaisia reaktioita viestin lähettäjä toivoo saavansa. Oikea tulkinta vaatii tyypillisesti taustatyön tekemistä ajan kanssa esimerkiksi lukemalla viestiketjun aloittajan muuta viestintää. Somekulttuuriin sisältyy kuitenkin ajatus siitä, että se oma mielipide on aina tärkein, eikä muita tarvitse oikeasti pysähtyä kuuntelemaan. Reply guy -syndrooma kumpuaa nähdäkseni juuri tästä ajattelumallista.