Otetaan Internet takaisin!
...miljardööreiltä!
...megakorporaatioilta!
...spammaajilta!
...trolleilta!
Kuulostaa hyvältä, mutta miten se tehdään käytännössä? Teen tässä tekstissä asiasta konkreettisen aloitteen. Ensin kuitenkin haluan hieman taustoittaa, miten Internetistä on tullut sellainen kuin se on tänä päivänä, miksi se on ongelma ja mitä sille voi tehdä. Jos taustoituksen lukeminen ei kiinnosta, voit hypätä suoraan aloitteeseen tästä.
Internetin kulta-aika?
Kun Internet löi itsensä läpi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla, sisältyi siihen lupaus vapaudesta. Internetin piti tarjota meille kaikille tasaveroinen pääsy kaiken inhimillisen tiedon äärelle sekä mahdollistaa vapaa kanssakäyminen ihmisten välillä eri puolilla maailmaa ohi valtioiden sensuurikoneistojen ja massamedian portinvartijoiden. Internet oli Tiedon Valtatie, jonka lukemattomista sivuhaaroista saattoi kuka tahansa löytää paikan, jossa oli mahdollista päästä kommunikoimaan yli maantieteellisten ja poliittisten rajojen sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista tai samanlaisessa elämäntilanteessa kuin itse, tai jotka muuten vain inspiroivat ja auttoivat näkemään maailman uusin silmin. Internetin selaaminen oli kuin tutkimusmatkailua: täynnä yllättäviä löytöjä ja kohtaamisia. Samalla se mahdollisti monelle “erilaiselle nuorelle” oman itsensä löytämisen tavalla, joka ei aikaisemmin ollut saatavilla kuin harvoille.
Näinä kulta-aikoina monet aivan tavalliset Internetin käyttäjät perustivat kotisivuja, jotka he täyttivät juuri sellaisella sisällöllä ja ulkoasulla kuin halusivat, eikä siihen tarvittu kuin vähän aikaa ja vaivaa. Motiivina näillä käyttäjillä ei yleensä ollut kuin henkilökohtainen kiinnostus johonkin aiheeseen tai teknologiaan ja tarve luoda Internetin rannattomaan virtuaalimaailmaan jotain ikiomaa. Silti kiinnostavimmat kotisivut levisivät linkkeinä sivuille sattumalta eksyneiltä käyttäjiltä sadoille muille käyttäjille, ihan ilman mitään suosittelualgoritmeja tai hakukoneoptimointeja. Innokkaimmat harrastajat käyttivät vapaa-aikaansa keskustelufoorumien, Usenet-ryhmien tai IRC-kanavien ylläpitoon ja mahdollistivat näin riippumattomien verkkoyhteisöjen syntymisen ja toiminnan. Monet näistä yhteisöistä synnyttivät myös pitkäaikaisia ystävyyssuhteita reaalimaailmassa.
Internetin suosion kasvaessa alkoivat kuitenkin muut, vähemmän käyttäjälähtöiset intressit syrjäyttää tätä omaehtoisuuteen perustunutta Internet-kulttuuria. Sisäistä paloa tärkeämmiksi motivaation lähteiksi alkoivat nousta raha ja maine. Samaan aikaan erinäiset valtaapitävät tahot kiinnostuivat Internetistä ja ryhtyivät suunnittelemaan, miten he saisivat sen kaapattua omien päämääriensä välineeksi.
Bisnes pilaa Internetin
Internet kaupallistui jo varhain, mutta aluksi kyse oli lähinnä perinteisestä postimyynnistä, joka vain tapahtui Internetin välityksellä. Monet suositut nettisivut kyllä rahoittivat toimintaansa mainostuloilla jo 1990-luvulla, mutta silloinkin kyse oli lähinnä yksinkertaisista linkeistä mainostajan sivuille, mistä palvelimen rekistereihin jäi vain mainosbannerin klikkausten kokonaismäärä. Nykykäyttäjän näkökulmasta on ehkä vaikea edes käsittää, että tuohon aikaan monet Internetin käyttäjät suhtautuivat mainoksiin jokseenkin myönteisesti tai vähintään neutraalisti.
Jossain vaiheessa IT-kuplan myötä pörssiarvoltaan miljardiluokkaan paisuneet Internet-palveluita tarjonneet yhtiöt kuitenkin huomasivat, että kannattavampaa bisnestä kuin tavaran myynti käyttäjille onkin käyttäjien itsensä muuttaminen kauppatavaraksi. Alettiin keräämään tietokantoihin järjestelmällisesti valtavia määriä dataa käyttäjien klikkauksista, eri sivuilla vietetystä ajasta, kiinnostuksen kohteista, arvoista, poliittisista ideologioista, ja niin edelleen. Tätä dataa sopivasti paketoituna oltiin sitten valmiita myymään kenelle tahansa, joka halusi käyttää sitä ihmisten manipulointiin, oli sitten kyse kaupallisista, poliittisista tai jopa rikollisista intresseistä.
Näin syntyi se, mitä nyt kutsumme valvontakapitalismiksi: ennen näkemättömän massiivinen tarkkailu- ja kontrollikoneisto, jota operoivat ennen kaikkea käyttäjilleen maksuttomia verkkoalustoja muka hyvää hyvyyttään tarjoavat megakorporaatiot. Nykyään Internetiä onkin lähes mahdotonta ylipäänsä käyttää jättämättä jälkeensä yksilöitävissä olevaa digitaalista profiilia. Yksityisyyttään arvostavat käyttäjät joutuvat asentamaan vinon pinon ylimääräisiä sovelluksia ja lisäosia pysyäkseen Isoveljen valvovan silmän ulottumattomissa, eikä se siltikään läheskään aina onnistu. Vapaan tutkimusmatkailun tilalle onkin tullut vainoharhainen lymyily Internetin pimeillä sivukujilla.
Politiikka pilaa Internetin
Politiikasta on keskusteltu Internetissä epäilemättä alusta alkaen, mutta kesti pitkään ennen kuin netti alettiin näkemään varteenotettavana poliittisen vaikuttamisen kanavana. Viimeistään Arabikevään tapahtumat vuonna 2011 osoittivat kuitenkin, että Internetin avustuksella on mahdollista haastaa jopa kokonaista poliittista järjestelmää. Tämän panivat merkille ennen kaikkea autoritarismia ja vallitsevia valtahierarkioita kannattavat tahot, jotka aloittivat maailmanlaajuisen lokakampanjan horjuvan asemansa pönkittämiseksi.
Internetin keskustelualustat muuttuivat kampanjan myötä informaatiosodankäynnin taistelutantereiksi, missä aseina toimivat valeuutiset, toinen toistaan typerämmät salaliittoteoriat sekä kaiken järkevän poliittisen keskustelun järjestelmällinen sabotointi häiriköimällä, trollaamalla ja maalittamalla. Siirryttiin ns. totuuden jälkeiseen aikaan, jossa ei ole enää mitään väliä sillä, mitä julkisessa keskustelussa sanotaan; ainoana tavoitteena on päästä nöyryyttämään vastapuolta ja ajaa vääränlaiset äänet kokonaan keskustelun ulkopuolelle.
Kaikki yhteiskunnallisesta keskustelusta kiinnostuneet Internetin käyttäjät on tahtomattaankin vedetty mukaan tähän mutapainiin, jossa aikaa joutuu käyttämään ajatusten vaihdon ja kehittelyn sijaan loputtomaan verbaalisen paskan lapiointiin. Tilanne tietenkin sopii hyvin niille, joiden intressinä on estää uusien ideoiden leviäminen ja torpata näin kaikki yhteiskunnalliset uudistukset. Trollit ovat näin ikään kuin ottaneet perinteisten sensuurikoneistojen roolin valtaapitävien kannalta kiusallisen keskustelun tukahduttajina. Totuuden jälkeiseen eetokseen kuuluu tietenkin myös se, että kyseiset trollit esiintyvät samanaikaisesti myös intomielisinä sananvapauden puolustajina.
Sosiaalinen media pilaa Internetin
Valtaosalle Internetin käyttäjistä tie nettiin kulkee tätä nykyä sosiaalisen median palveluiden kautta ja harvalla on enää omia henkilökohtaisia kotisivuja (ja jos onkin, ne toimivat lähinnä henkilöbrändin markkinointivälineenä). Useimmille käyttäjille tili jossain kaupallisessa sosiaalisen median palvelussa määrittää heidän koko julkisen profiilinsa Internetissä sekä myös suurelta osin sen, mitä he Internetissä näkevät. Ikävä kyllä nämä somepalvelut eivät kuitenkaan ole mitään neutraaleja tiedonvälityskanavia, vaan ne pyrkivät jatkuvasti manipuloimaan ja kontrolloimaan käyttäjiään.
Palveluiden käyttämien algoritmien tavoitteena on käyttäjän palvelussa viettämän ajan maksimointi, joten ne nostavat pinnalle ennen kaikkea sisältöjä, jotka aiheuttavat käyttäjissä mahdollisimman voimakkaita tunnereaktioita. Sillä ei ole mitään merkitystä, pitävätkö näiden sisältöjen esittämät väitteet paikkaansa, tai edistääkö niiden näkeminen käyttäjälle tärkeitä asioita, kuten hänen omaa mielenterveyttään. Tarkoituksena on ainoastaan koukuttaa mahdollisimman suuri määrä käyttäjiä mahdollisimman pitkäksi aikaa, jolloin he tuottavat mahdollisimman paljon dataa ja mainosten katseluaikaa myytäväksi. Kaiken kukkuraksi näiden palveluiden suuruudenhulluuteen taipuvaiset miljardööriomistajat ovat osoittaneet olevansa täysin valmiita valjastamaan omistamansa palvelun omien päähänpistojensa toteuttamiseen käyttäjien oikeuksista tai turvallisuudesta viis veisaten.
Missä olemme nyt
Löydämme itsemme siis tilanteesta, jossa sosiaalisen Internetin käyttämisestä on tullut monille ahdistava kokemus. Emme enää koe, että Internetin käyttömme on täysin omassa hallinnassamme, vaan sen sijaan meistä tuntuu, että joku jossain pyrkii ohjailemaan meitä. Tuntuu kuin käyttämämme verkkopalvelut vaatisivat meiltä jatkuvasti nopeampaa ja voimakkaampaa reagointia asioihin. On yhä vaikeampaa ja vaikeampaa erottaa, mikä Internetissä vastaan tuleva väite on totta ja mikä tarkoitushakuista sepitettä. Kukaan ei voi enää luottaa siihen, että satunnaiset kanssakeskustelijat olisivat lähtökohtaisesti hyväntahtoisia, tai että he eivät ainakaan tarkoituksella pyrkisi vahingoittamaan tai häiritsemään toisia keskustelijoita.
Varsinkin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset saavat koko ajan pelätä joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi paljastaessaan jotain henkilökohtaisesta elämästään netissä. Tiedämme hyvin, että kaikki mitä jaamme tai teemme netin välityksellä päätyy datalouhimoiden tietokantoihin, mistä käsin sitä voidaan tarvittaessa käyttää meitä vastaan. Kaikesta tästä huolimatta kaupallisista verkkopalveluista on tullut niin olennainen osa yhteiskuntamme tiedonvälitysinfraa aina viranomaistiedotusta myöten, että niistä irrottautuminen näyttäytyy monelle mahdottomana tehtävänä.
Vuosien saatossa useat startupit ovat pyrkineet ratkomaan suurten kaupallisten verkkopalveluiden ongelmia. On tuotu markkinoille uusia innovatiivisia verkkopalveluita ja väitetty, että tällä kertaa ollaan pyyteettömästi käyttäjien asialla. Joka kerta tämä on kuitenkin osoittautunut lopulta tyhjäksi puheeksi, eikä kyse edes ole välttämättä ollut siitä, että näiden palveluiden perustajat olisivat tietoisesti johtaneet käyttäjiä harhaan. Kyse on pikemminkin startup-bisnekseen sisäänrakennetusta mekanismista: sijoittajien intressit menevät ennen pitkää väistämättä käyttäjien intressien edelle, ja ilmeisesti ainoa keino saada sijoittajille rahat takaisin on pistää käyttäjät ja heidän palveluun korvauksetta tuottamansa sisältö lihoiksi. Kirjailija Cory Doctorow on nimittänyt tätä kehityskulkua paskoittumiseksi (enshittification). Niin kauan kuin käyttämämme verkkopalvelut syntyvät ja toimivat tällä logiikalla, tulevat käyttäjien oikeudet jäämään kerta toisensa jälkeen jalkoihin.
Mitä on tehtävissä?
Asiat voisivat kuitenkin olla myös toisin, eikä paskoittuminen ole mikään luonnonlaki. On nimittäin olemassa avoimen lähdekoodin verkkoalustoja, joilla pystytään toisintamaan kaikki kaupallisten sosiaalisen median verkkopalveluiden ominaisuudet ja enemmänkin. Näiden vapaiden alustojen etuna on se, että niiden avulla kuka tahansa voi niin halutessaan pystyttää oman verkkopalvelunsa ilman merkittäviä alkuinvestointeja tai pääomasijoittajien vastikkeellista tukea. Lisäksi nämä alustat käyttävät avoimia protokollia, joiden avulla eri verkkopalveluiden käyttäjät voivat keskustella suoraan muiden verkkopalveluiden käyttäjien kanssa eikä käyttäjiä ole lukittu minkään tietyn palvelun sisälle.
Jo nyt miljoonat ihmiset ympäri maailmaa käyvät keskusteluja ja jakavat sisältöjä näihin vapaisiin alustoihin perustuvissa palveluissa, joita ylläpitävät etupäässä asiasta innostuneet harrastajat omalla ajallaan ja kustannuksellaan. Ollaan siis palaamassa tältä osin 1990-luvun omaehtoiseen kulttuuriin. Silti näitäkin palveluita vaivaa vallan ja vastuun epätasainen jakautuminen: vaikka verkkopalvelun ylläpitäjällä ei olisikaan motiivina lyödä rahoiksi, ovat käyttäjät silti viime kädessä hänen hyväntahtoisuutensa ja jaksamisensa armoilla. Maailmalta löytyy esimerkkejä siitä, miten verrattain isokin joukko käyttäjiä on jäänyt tyhjän päälle heidän käyttämäänsä palvelua vapaaehtoispohjalta ylläpitäneen henkilön ajauduttua burnoutiin.
Mutta mitäpä jos käyttäjät omistaisivatkin käyttämänsä verkkopalvelut itse yhdessä muiden käyttäjien kanssa ja päättäisivät niiden toiminnasta demokraattisesti? Tästä seuraisi ainakin, että:
- Käyttäjät omistaisivat konkreettisesti palvelussa jakamansa sisällön sekä oman sosiaalisen profiilinsa. Kukaan ei voisi myydä tätä dataa heidän selkänsä takana tai seurata heidän tekemisiään heidän tietämättään.
- Käyttäjillä olisi täysi valta itse päättää, mitä sisältöjä he haluavat nähdä palvelussa. Mikään algoritmi ei syöttäisi heille sisältöjä tai mainoksia, joita he eivät ole erikseen tilanneet.
- Palvelun toimintaperiaatteista, kuten säännöistä ja moderointikäytännöistä, päätettäisiin yhdessä siten, että jokaisella käyttäjällä olisi yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa niihin. Ketään ei sensuroitaisi tai bannattaisi mielivaltaisesti, samalla kun kaikkien käyttäjien perusoikeuksia ja henkilökohtaista koskemattomuutta kunnioitettaisiin.
- Käyttäjät rahoittaisivat ja operoisivat palvelua kollektiivisesti, jolloin kustannukset ja ylläpitovastuut jakautuisivat tasaisesti koko käyttäjäyhteisölle, eikä yksittäisen avainhenkilön poisjäänti vaarantaisi koko yhteisön jatkuvuutta. Myöskään mikään ulkopuolinen rahoittajataho ei pääsisi vaikuttamaan palvelun toimintaan ohi käyttäjien intressien.
Aloitteeni
Ehdotankin edelliseen pohjautuen, että perustamme osuuskunnan, jonka tarkoituksena on tuottaa sosiaalisen Internetin palveluita jäsenilleen. Sosiaalisella Internetillä tarkoitan sellaisia verkkopalveluita, jotka mahdollistavat käyttäjien välisen vuorovaikutuksen ja sisältöjen jakamisen. Näitä voivat olla esimerkiksi (mutta ei pelkästään):
- Blogin julkaisualustat
- Mikroblogi- eli lyhytviestipalvelut
- Verkkopäiväkirjatyyppiset palvelut
- Pikaviestintäsovellukset
- Keskustelufoorumit
- Kuvan- tai videonjakopalvelut
- Tiedostonjakopalvelut
- Linkinjakopalvelut ja sosiaaliset hakukoneet
- Ryhmätyöalustat
- Sähköpostipalvelut
Tarjottavista palveluista päätettäisiin demokraattisesti jäsenten ilmaisemien tarpeiden mukaisesti, ja ainoana rajoitteena palveluiden määrälle ja laadulle olisivat kulloinkin käytettävissä olevat ylläpitoresurssit. Käytännössä siis lähdettäisiin liikkeelle yhdellä tai parilla palvelulla ja palveluiden määrää lisättäisiin, kun jäsenmäärän kasvu toisi yhteisön käyttöön lisää resursseja. Aluksi palveluissa hyödynnettäisiin jo olemassa olevia vapaita verkkoalustoja, mutta pitemmällä tähtäimellä voidaan ajatella, että osuuskunta voisi myös kehittää itse uusia alustoja ja teknologioita jäsentensä tarpeiden täyttämiseksi.
Tarkoituksena tässä ei lähtökohtaisesti ole luoda kaikukammioita, joissa jäsenet keskustelevat vain toistensa kanssa (ellei juuri tällaisia haluta), vaan edellä mainittuja avoimia protokollia hyödyntäen tarjota jäsenille yhteys myös laajempaan sosiaaliseen Internetiin, mutta kuitenkin siten, että se tapahtuu jäsenten omilla ehdoilla. Jäsenillä olisi täysi valta päättää minkä tahojen kanssa palveluiden kautta olisi mahdollista keskustella ja minkä tahojen ei.
Tarkoituksena ei myöskään ole kilpailla jo olemassa olevien, vapaaehtoispohjalta ylläpidettyjen palveluiden kanssa, vaan tarjota vaihtoehto sellaisille käyttäjille, jotka haluavat hallita konkreettisesti itse omaa sosiaalista profiiliaan, mutta eivät välttämättä halua käyttää aikaansa palveluiden tekniseen ylläpitoon. Kollektiivinen resursointi myös mahdollistaa palveluiden tehokkaamman skaalaamisen käyttäjämäärän kasvaessa.
Ennen kaikkea ideana tässä on kuitenkin yhdessä kokeilla, miten demokraattinen päätöksenteon malli soveltuu digitaalisen infrastruktuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen, sekä sitä kautta koko Internetin keskustelukulttuurin tervehdyttämiseen. Internetin käydessä läpi murrosvaihetta vanhat kaavat eivät enää toimi, vaan tarvitaan uudenlaista ajattelua siitä, miten Internetin tulisi toimia siten, että se todella palvelee sitä käyttävien ihmisten, eikä vain miljardöörien tarpeita. Tarvitaan ajattelua, jossa käyttäjien oikeudet menevät voitontavoittelun edelle. Tarvitaan ajattelua, jossa lähtökohtana ovat käyttäjäyhteisön demokraattisesti muotoilemat päämäärät eivätkä rikkaiden demagogien syöttämät huuhaa-ideologiat. Tarvitaan ajattelua, jossa valta ja vastuu kuuluvat täysimääräisesti käyttäjäyhteisölle itselleen. Tällaista ajattelua haluan olla aloitteellani edistämässä.
Osuuskuntamalli
Miksi sitten juuri osuuskunta? Näkisin, että osuuskunta on organisaatiomuotona omiaan palvelemaan aloitteen tarkoitusperiä. Osuuskunta on yritys, jonka sen jäsenet omistavat kollektiivisesti samanarvoisilla osuuksilla. Osuuksia ei voi ostaa tai myydä, joten osuuskuntaa ei ole mahdollista vallata sen sisä- eikä ulkopuolelta. Lisäksi osuuskuntalaki edellyttää, että päätökset osuuskunnassa tehdään ääni/jäsen-periaatteella, joten demokratia on jo sitä kautta leivottu yritykseen sisään.
Koska jäsenet laillisesti omistavat osuuskuntansa, konkretisoi se ajatuksen siitä, että valta todellakin kuuluu heille, eikä esimerkiksi osuuskunnan hallitukselle. Tämän voi ajatella edistävän jäsenistön sitoutumista ja osallistumista osuuskunnan toimintaan, mikä on tärkeää, jos ja kun halutaan toimia nimenomaan demokraattisena yhteisönä.
Toisaalta koska osuuskunta on yritys, konkretisoi se myös sen, että kyse on taloudellisesta toimeliaisuudesta, eikä vain yleishyödyllisestä toiminnasta. Maksuttomia verkkopalveluita käyttäviltä usein unohtuu, että niiden ylläpitämiseen vaaditaan väistämättä aikaa ja myös rahaa, jonka on tultava jonkun taskusta. Osuuskunnassa jäsenten taloudellinen osallistuminen on sen sijaan selviö, koska kyseessä on panostus oman yrityksen toimintaan. Yritysmuoto on myös luonteva, kun kilpaillaan samoilla markkinoilla kaupallisia verkkopalveluita tarjoavien yritysten kanssa.
Ota yhteyttä
Mikäli aloitteeni vaikuttaa kiinnostavalta ja haluat olla mukana kehittelemässä sitä, tai vain seuraamassa sen edistymistä, olethan allekirjoittaneeseen yhteydessä. Allekirjoittaneen tavoittaa seuraavista kanavista:
Mastodon/Fediversumi: @teemuki@piipitin.fi
Matrix: @teemuki:matrix.fediversumi.fi
Sähköposti: teemu(ät-merkki)fediversumi.fi
Kuva 1 havainnollistaa fediversumin toimintaa. Käyttäjät ovat aina jollakin instanssilla, josta käsin he käyttävät fediversumin toimintoja. Saman sovelluksen instanssit keskustelevat keskenään, mutta yhtä lailla myös muiden sovellusten instanssien kanssa. Kun instanssit keskustelevat, myös näiden instanssien käyttäjät voivat keskustella toistensa kanssa.