Siirsin tämän blogin uudelle palvelimelle, joten ajattelin, että samalla voisin herätellä sitä myös sisällön puolesta henkiin. Näin ensialkuun tarjolla on pientä tilannepäivitystä.
Rontti kaksi vuotta sitten tein aloitteen osuuskunnasta, jonka tarkoituksena olisi ollut tuottaa avoimia sosiaalisen Internetin palveluita jäsenilleen. Henkilökohtaisista syistä johtuen tuo aloite ei ole edennyt mihinkään, mutta viime syksynä olin mukana perustamassa vähän samansuuntaisella idealla Fediversuomi ry:tä (jota ei pidä sekoittaa omaan fediversumi.fi-verkkotunnukseeni).
Kuulostaa hyvältä, mutta miten se tehdään käytännössä? Teen tässä tekstissä asiasta konkreettisen aloitteen. Ensin kuitenkin haluan hieman taustoittaa, miten Internetistä on tullut sellainen kuin se on tänä päivänä, miksi se on ongelma ja mitä sille voi tehdä. Jos taustoituksen lukeminen ei kiinnosta, voit hypätä suoraan aloitteeseen tästä.
Mikä se on se “fediversumi”, joka tämänkin blogin osoitteessa kummittelee? Lyhykäisen määritelmän mukaan fediversumi (engl. fediverse) on Internetissä toimiva sosiaalisten verkostojen muodostama yhteenliittymä, joka on hajautettu ja käyttäjien itsensä omistama sekä ylläpitämä. Sana fediverse on yhdistelmä englannin kielen sanoista federated, eli liittoutunut ja universe, eli universumi. Suomeksi voitaisiin siis puhua myös liittoversumista tai liittoverkostosta.
Yle on jälleen viime päivinä julkaissut artikkeleita liittyen sen ja Erätauko-säätiön käynnissä olevaan viisivuotiseen Hyvin sanottu -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on “innostaa ihmisiä toisia kunnioittavaan, erilaisia näkemyksiä arvostavaan keskusteluun”. Vaikka hanke on sinänsä kannatettava, on sen taustalla joitakin häiritsevän naiiveja kuvitelmia siitä, miten julkinen keskustelu etenkin Internetissä toimii.
Facebook, Twitter, Instagram, WhatsApp, YouTube, TikTok, Snapchat, Pinterest, LinkedIn, Reddit. Mitä yhteistä on näillä verkkopalveluilla? Ainakin se, että ne kaikki ympätään yleensä käsitteen “sosiaalinen media” alle. Kuitenkin niiden käyttötarkoitukset ja kohderyhmät poikkeavat täysin toisistaan. Onko siis edes mielekästä puhua niistä jonkin saman asian ilmentyminä? Pitäisikö meidän kenties lakata puhumasta sosiaalisesta mediasta kokonaan?
Suhteemme sosiaaliseen mediaan on murroksessa. Somen käytöstä on tullut monille raskasta, ilotonta ja stressaavaa tavoilla, joilla se ei ole ollut sitä ennen. Kyse on tietysti osin kaupallisten somealustojen tietoisesti toteuttamasta paskoittamisesta (enshittification), mutta uskallan väittää, että käyttäjäkokemuksen huonontumisen taustalta löytyy myös näiden alustojen perusominaisuuksia ja vakiintuneita kulttuurisia käytäntöjä, jotka ovat vaikuttaneet kokemukseen alusta alkaen, mutta joiden vaikutukset ovat vasta nyt nousseet pinnalle. Tarkastelen tässä viittä tällaista tekijää. Tekijät eivät liity mihinkään tiettyyn somealustaan, vaan esiintyvät nähdäkseni vaihtelevissa määrin kaikilla alustoilla. Kirjoitus perustuu lähinnä omiin havaintoihini, eikä suoraan mihinkään tutkimukseen.
Aina välillä erinäiset huolestuneet tahot esittävät ratkaisuksi Internetissä leviävään vihapuheeseen anonymiteetin rajoittamista. Viimeksi näin teki psykoterapeutti Jan-Henry Stenberg Helsingin sanomissa (maksumuuri). Näiden ihmisten ajatuksena on ilmeisesti, että kun Internetin käyttäjät pakotetaan keskustelemaan omilla virallisilla nimillään, he eivät tosielämän seuraamusten pelossa uskalla käyttäytyä aggressiivisesti. Tämä ajatus on kuitenkin, ei pelkästään virheellinen, vaan myös vaarallinen.